Kuka minä olen? Mitä minä olen? Mitä minun pitäisi olla? Mitä minä voisin olla?
Miksi kaikkiin noihin kysymyksiin ei ole valmiita vastauksia kellään?
Mulla on varmaan joku myöhäinen teini-kriisi tai sitten liian aikanen kolmenkympin-kriisi.
Mä en ole koskaan elänyt oikeen yksin, parisuhteesta kämppiksen kanssa kimppaan ja siitä seuraavaan parisuhteeseen.
Nyt mun päässä pyörii vaan ajatus siitä että pitäis keksiä mitä mä oikein olen.
Mitä mä aion tehdä mun lopun elämän, mitä mä haluan mun elämältä.
Mulla on nyt muutamia vuosia kestänyt parisuhde takana, mä haaveilen häistä ja vauvasta ja siitä normaalista elämästä.
Kuitenkaan en tiedä missä mä olen viiden vuoden päästä.
Painanko mä samaa duunia yhtä vittuuntuneena, vai löydänkö mä jonkun tasapainon sen työn ja kaiken muun keskeltä, vai pitäiskö mun lähteä opiskelemaan ja alkaa alusta kaikki?
On hankala perustaa perhettä ja suunnitella isoja häitä jos joutuu toimimaan opiskelijabudjetilla.
En mä kuitenkaan halua joutua vaan pärjäämään, kitkutellen opintotukien varassa.
En tahtois kuitenkaan lykätä mun suunniteltua elämää sen takia että tein vääriä valintoja sillon ylä-asteella ja ammattikoulussa yms.
Melkein siis jää vaan vaihtoehdoiks joko löytää täydellinen oppisopimuspaikka, tai jatkaa samassa duunissa, tai etsiä ja löytää jollain kummeli mäihällä uusi työ johonka olisin tyytyväinen.
Sekin on niin vaikeeta kun ei vaan tiedä mitä.
Mitä mä haluan tehdä lopun elämäni, minkä kanssa mä voin olla onnellinen ja tulla toimeen niinkuin normaalit ihmiset.
Miten ne ns. normaalit ihmiset sen tekee?
Jotkut varmaan oikeasti on täysin tyytyväisiä elämäänsä kaikilla osa-alueilla.
Onko mulla nyt mennyt hommat vituiks sen takia etten osannu ylä-asteella käyttäytyä, tai tiennyt silloin yhdennäksen luokan aikaan mitä haluan ja jaksan tehdä lopun ikääni.
Ihmiset sanoo, tai jos ei sano niin ainakin ajattelee, että tee nyt jotain, tee jotain mikä saa sut onnelliseks.
Miten se toisille on niin helppoa?
Oonko mä vaan niin vitun naiivi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti